Lumo - Rakkautta ensi silmäyksellä

Guyline 822 on erittäin hyvä esimerkki hyvästä vene suunnittelusta ja tilaratkaisusta.

Näin ensimmäistä kertaa Lumon Naantalin vierasvenesatamassa. En kiinnittänyt paljoa huomiota veneeseen ulkopuolelta katsoessa, mutta juteltuani omistajan kanssa päätin tutustua sisätilaan. Hän oli myymässä molempia veneitänsä ostaakseen uudemman ja isomman veneen.

Heti astuessani sisään veneeseen ihmettelin valoisaa ja hyvin suunniteltua salonkia. Katossa iso ikkuna mistä näkee taivaan ja kolme pienempää ikkunaa sivuissa. Veneessä ei tarvitsisi käyttää valoja kesällä kuin keskellä yötä. Siniset sohvat ympäröivät keskellä olevaa taittopöytää. Sohvan kulmapaikat ovat tarpeeksi suoria selälle tarjotakseen kohtalaisen ergonomisen mahdollisuuden työntekoon. Maston alla oleva pöydän läpi menevä metalliputki saisi toimia tulevaisuudessa kissan raapimispuuna.

Kapteenin makuuhuone sijaitsee veneen takaosassa. Keskellä nukkumakaukalo, sivuissa tilaa tavaroille sekä päädyssä ikkuna uimatasolle. Tilaa tarvittaessa kolmelle, mutta optimaalisesti kahdelle. Moottori on sijoitettu rappusten alapuolelle eikä veneen takaosaan, joten Dieselin haju ei haittaa nukkumista. Patjojen alta löytyy tilaa tavaroille ja pieni kaappi takeille. Tosin ajattelin täyttää kaapin eläinten ruoilla.

Kattoikkunalla varustettuun keulahyttiin mahtuu nukkumaan yksi tai kaksi tarvittaessa. Patjojen alta löytyy vesitankin täyttöaukko sekä tilaa tavaroille.

Veneessä on Wallas-Marin 2400 valopetroolilla toimiva lämmitin mikä lämmittää salonkia ja takaosan makuuhuonetta. Tosin valopetrooli on severta kallista, ettei ole varaa lämmitellä kovin useasti / kauaa venettä sillä. Sähkölämmittimestä haaveilin.

Pentterissä on kolmiliekkinen Eno-kaasuliesi uunilla sekä tiskiallas makea- ja merivesihanoilla. Alkuperäinen kylmäboksi on eristetty uudelleen ja yhdistetty tehokkaaseen kylmäkoneeseen. Löytyy myös pienehkö pakastinlokero. Pentteritasojen ja uunin yläpuolella on ovellisia säilytyskaappeja elintarvikkeille, mausteille ja ruokailuvälineille. Pintojen mattalakkauksia pöydässä, turkkilevyissä ja muissa tasoissa on uusittu. Uunin alle on sijoitettu kaasuvahti.

Pentterin vastapuolella on karttapöytä, jonka aukeavan kannen alla on tilaa tarvikkeille ja karttalehdille. Tämän pöydän alla avautuvan oven taakse on sijoitettu 2-akkusysteemi. Mittariston yläpuolella ja vessaa vasten on säilytystilaa mm. kirjoille, ensiapulaukulle tai työkaluille.

Guyline 822 on alunperin aikaansa edellä olevan venesuunnittelija Guy Lönngrenin suunnittelema vene, mutta veneen suunnitelmat ja oikeudet myytiin myöhemmin tanskalaiselle yritykselle mikä teki pieniä parannuksia veneeseen. Lumo on valmistettu vuonna 1990 Tanskassa.

Esittelykierroksen jälkeen palasin töiden pariin, mutta en saanut Lumoa pois mielestäni vaan seuraavan viikon ajan mietin sitä päivittäin. Rahatilanne ei ollut paras mahdollinen enkä saanut pankeilta lainaa, mutta kun olen jotain päättänyt (yleensä valitettavasti) ei päätäni enää voi kääntää helposti. Olin valmis ottamaan kallista lainaa ulkomaiselta pankilta, mutta onneksi vastaan tuli pelastava enkeli kenen kanssa teimme halvan rahoitussopimuksen.

Perjantaina toukokuun 31. päivänä 2019 sain Lumon virallisesti omakseni. Olimme käyneet entisen omistajan kanssa kahdesti purjehtimassa ennen lopullista ostopäätöstä, ensimmäisellä kerralla hän oli kapteenina ja toisella kerralla minä toimin mahdollisimman paljon oma-aloitteisesti hänen katsoessa miten onnistun. Minulla ei ollut aiempaa purjehduskokemusta, joten nämä kaksi reissua ja kaikki hänen kertomat vinkit olivat erittäin tärkeitä tulevaisuuden kannalta. Sain myös kaupan päälle paljon kaikenlaista hyötykamaa, työkaluja, kumiveneen moottorilla, polttoainetta laitteisiin ja iPad 2.

Tiistaina kesäkuun 4. päivänä lähdin ensimmäiselle purjehdusreissulle yksin. Tavoitteena oli päästä Naantalista Raumalle.. Muista seurata Instagramissa jos kiinnostaa nähdä ensimmäisenä mitä tapahtuu ja missä olen menossa.

Lumo numeroin

MalliGuyline 822, 1990
RekisterinumeroX-16344
RunkomateriaaliLujitemuovi
OhjaustapaPinna
Pituus9,22 m
Leveys2,95 m
Maston korkeus13,20 m
Syväys1,3 - 1,95 m
Paino3 500 kg
Makuupaikkoja5
Omistajia4